torstai 30. joulukuuta 2010


FM Mauri Junttila


Korvenkylä on pieni maalaiskylä Tyrnävän kunnassa. Se sijaitsee Keskikylän ja Haurukylän välissä. Matkaa kylän toisesta päästä kirkonkylälle on noin seitsemän kilometriä ja toisesta noin kolme. Kylä muodostuu muutamista taloista, suoperäisten sekametsien ympäröimästä noin kolme kilometriä pitkästä ja noin kilometrin leveästä peltoaukeasta. Kylää sanotaan myös Tyrnävän Korveksi. Yleiskartoissa se on ollut kauan aikaa Korvenkylä.


Maasto on seudulle tyypillistä tasankoa. Yli-Temmestä vasten sijaitseva Järvikangas metsäalueella ja Kotakangas osittain kyläaavalla sijaitsevina ovat useita metrejä ylempänä muuta kylän maastoa. Järvikankaan jatkeena sijaitseva ”Korkeakangas, Hannuskangas” Tyrnävän Kolmikannan suunnassa on edellisiä korkeampi. Siellä on jopa kivikauden kalastaja-metsästäjä voinut rantautua haapiollaan. Korkeuserot kylän peltomaiden kohdalla ovat vain muutamia metrejä. Maapohja kylässä on hienojakoista hiesua, multaa. Savikoita-, muha-, turve- ja kivikkomaitakin on.


Korvenkylää rajoittavat sivuiltaan metsät. Pohjoiseen, Nipsingin suuntaan on peltoja ohi kylän kyläaavan. Omana kylänään erottuva Tyrnävän Korvenkylä eroaa tyypillisistä suomalaisista, usein nauhamaisista kylämalleistaan. Niissä ei usein huomaa, milloin kylä päättyy ja alkaa toinen kylä?


Joskus, ammoisina aikoina kylän sijoilla on kasvanut suurta metsää. Pelloilta on löytynyt vielä nykyisinkin ”kantenaan” suuria lahoavien havu - ja lehtipuiden runkoja, liekoja kantoineen. Ikivanhoista ajoista ei luonnollisesti ole tietoa siitä, että tuhoutuivatko kyseiset metsät yksinomaan soistumisen myötä vai olisiko metsäpalo jouduttanut tai aloittanut prosessin? Mutta hyvin vanha asia kyseinen tapahtuma on. Metsien kaatuminen, tuhoutuminen sekä peittymiseen varvikkoisen kunttakerroksen alle muhaan, turpeeseen, multaan on vaatinut paljon aikaa, useita satoja vuosia, ehkä tuhansia?


Eräs kylän tarinoista kertoo, että ankara metsäpalo oli riehunut Korvenkylän Järvikankaalla ja Kotakankaalla 1800-luvun puolivälissä, ennen vuosien 1865-1867 ns. suuria nälkävuosia. Se oli ollut tuhoisa. Oli tuhonnut metsät tyystin pois kyseisiltä kangasmailta. Metsäpalo poltti kyseiset metsät eräänä poikkeuksellisen kuivana syksynä.


Muutama vuosi sitten Korvenkylä oli Limingan, Tyrnävän sekä pienessä määrin myös entisen Temmeksen aluetta. Se oli ollut niiden rajamaita. Vuoden 2001 suurten kuntaliitoksien jälkeen kylä on ollut osa Tyrnävän kuntaa. Vanhempaan aikaan oli välillä ollut epäselvyyksiä siitä, mihin kuntaan kukin kuului? Esimerkiksi samassa (Uusitalo 2:21) talossa 1920 – luvulla syntyneitä lapsia on merkitty syntyneiksi Tyrnävällä ja 1930 - 1940 – luvuilla syntyneet on merkitty syntyneiksi Limingassa. Eräässä Korvenkylän talossa pihapiirin rakennukset sijaitsivat eri kunnissa aina suureen kuntain liitosremonttiin saakka.


Erikoisuutensa oli kyläläisille ollut kuntain rajoilla eläminen. Mutta, vaivansa siitä oli ollut esimerkiksi verotuksessa, kun maita oli ollut monessa kunnassa. Kylätie kyläaavalla oli ennen ollut kuntien rajana. Toisella puolen oli ollut Tyrnävää toisella Liminkaa.


Kyläläiset kävivät, käyvät kauppaostoksillaan enimmäkseen Tyrnävän kirkonkylän kauppaliikkeissä. Kulkivat sunnuntaikirkossa Tyrnävän kirkossa, seuroissa Tyrnävän rauhanyhdistyksellä. Ennen he olivat käyneet sunnuntaikirkossa myös Temmeksellä sekä seuroissa. Kuolleet Korvenkyläläiset ovat haudattu Tyrnävän hautausmaalle. Kansakoulunsa Limingassa henkikirjoilla olleet kävivät Haurukylässä. Ja, he ostivat karkkinsa, lakritsinsa koulun viereisestä pienestä SOK:laisesta kylämyymälästä. Keskikoulunsa he kävivät Tyrnävällä tai Limingassa eräät Muhoksella. Limingassa henkikirjoilla olleet kävivät äänestämässä Ala-Temmeksen kansakoululla. Tyrnävällä henkikirjoilla olleet kyläläiset kävivät kansakoulunsa Tyrnävän Keskikylässä. Koulukuljetusten aikaan kylän koululaiset on kuljetettu Tyrnävän kirkonkylän kouluun.


Kylässä on asuttu kauan


Perimätiedot kertovat, että kylän toisessa päässä monihaaraisella, muutamia metrejä muuta kylän maastoa ylempänä sijaitsevalla Kotakankaalla oli ollut isonvihan (vv. 1714 - 1721) aikaista asutusta kodan tai piilopirtin muodossa. Kangasmaasto on nähtävästi saanut nimensäkin niistä. Toisaalta navetan yhteydessä sijaitsevaa kiinteää karjakeittiöä tai siihen verrattavaa erillistä, vierellä sijaitsevaa karjakeittiörakennelmaa on Tyrnävän seuduilla sanottu myös kodaksi.


Isoviha oli kohdellut kaltoin Liminkaan kuulunutta Tyrnävää ja Temmestä. Asutus oli hävitetty. Ihmisiä surmattiin ja monet vietiin vangeiksi Venäjälle.


Suuri osa vakituisen asumisen myötä Korvenkylän nimen saanutta maata, oli ollut Tyrnävän Konttilan syrjäniittyä. Konttilan talon nautintaoikeudet Korven alueeseen saattavat olla ikiaikaista perua. Korvenkylän ympärivuotiseen asumiseen sekä asuttamiseen liittyvästä tiedetään, erään isojakolitteran mukaan, että kylän muodostama maapohja oli lohkottu 1830 – 1840 luvuilla alatemmesläisestä noin 4,7 manttaalin kokoisesta Lassila/Ahmala suurtilasta.

Lohkominen liittyy Tyrnävän Konttilaan 1830-1840 - luvuilla Pudasjärveltä Räisäsinä ja Oulujoelta Matti Vauhkolana muuttaneisiin ihmisiin. He alkoivat elää Konttilassa talon nimen mukaan muutetulla sukunimellä. Heillä oli ollut myös noiden mainittujen sukujen yhtymistä avioliiton myötä. Ehkä, joku heistä osti, myöhemmin Korvenkylä nimen saaneen, kyläkseen muodostuneen maa-alueen ja/tai joutui lohkomaan sen?


Konttiloiden Korven metsäsaralla, syrjäniityllä laidunnettiin kesäisin talon karjaa. Sitä varten oli rakennettu kesänavetta pihapiireineen. Se oli ehkä sijainnut Keskitalon (2:20) paikalla, Kotakankaan eräällä sivuhaaralla. Sitä puoltaa näkemys siitä, kun Korvenkylän ”Ylikylässä” sijaitseva Keskitalon pihapiiri sijaitsee muutaman metrin muuta kylän maastoa ylempänä ja siellä ovat aina olleet karjanhoidolle ja karjanhoitajille tärkeät, hyvät pihakaivot.


Korvenkylän alkuaikoihin liittyvät monet tarinat puoltavat myös kyseistä näkemystä. Eräs tarina esimerkiksi kertoo siitä, että eräät Korven Konttilan syrjäniityn ihmiset olivat katselleet suurten nälkävuosien aikoihin (vv. 1865-1867) tapahtuneen metsäpalon aikana tai jälkeen esteettömästi karjamajansa pirtin ikkunasta Leppijärvelle. Katselu sinne olisi maaastonsa puolesta luonnistanut hyvin ”Ylikylän” pirtin ikkunasta.


Muitakin vaihtoehtoja olisi voinut olla Tyrnävän kylän Konttilan 1. kesänavetan paikaksi. Esimerkiksi sen paikkana olisi voinut olla ”Ylikylän” Kotakankaan eräällä sivuhaaralla sijaitseva Vanhatalo (rek n:o 2:19, myöhemmin Niemelä). Talon pihapiiri on muuta maastoa ylempänä ja pihapiirin rajoilla oli ennen pieni lampi ”Jussin jorpakko”. Vanhantalon maa-alueen möi vuonna 1887 Tyrnävän Korven syrjämaiden omistajiin kuulunut Konttila sukuinen mies. Vanhantalon ostajat olivat olleet alkujaan Kainuusta lähtöisin ollut (seppä) Tolonen ja hänen tyrnäväläinen Elsa puolisonsa os. Suorsa.

Vanhastatalosta Haurukylään päin oli kauan Konttilasta erottamattomalla kangaspohjaisella metsäniityllä Marttilan mökki. Se olisi voinut olla Konttilan vanha kesänavetan paikka. Siellä kulki pieni puro pihan kautta, pihasaunan nurkalta. Kotakankaan Sääskelän niitty ja mökki (rek. numero 2:22 omistajat Juho ja Anna Tjäder) olisi voinut olla myös erinomainen kesänavetan paikka. Olihan kyseisen niityn kulmalla vielä 1950 - luvun aluilla pieni uimakelpoinen ”Jussin jorpakko”. Se liittyi Nipsinginojan latvavesistöön. Uudentalon (2:21) pihapiirin alueella oli myös pala kuivaa hietamaata kesänavetan pohjaksi. Tuokin maa-alue kuului aikoinaan Konttilan metsäsarkaan, syrjäniittyyn.


Korvenkylässä oli pidetty jo kesänavetoiden aikaan lypsylehmiä. Maidosta he olivat ennen vanhaan sekä maataloissa että kesäisin asuttavilla syrjäniityillä kirnunneet voita ja valmistaneet pohjoispohjalaisia leipäjuustoja. Noita tuotteitaan he olivat vieneet esimerkiksi Oulun torilla myytäviksi. Ehkä olivat itsekin myyneet niitä siellä. Lihaa, munia, halkoja, heinää, olkea, kauraa, perunoita jne olivat niiden tuottajat vieneet Ouluun muutettavaksi rahaksi. Tyrnävän osuusmeijeri oli aloittanut juustonvalmistajana vuonna 1906. Se alkoi ostaa lähiseutujen maidot ja jalosti niitä juustomeijerinsä juustoiksi.


Ei ole toistaiseksi todistettu, että asuttiinko Korvenkylän nimen saaneessa kylässä, entisellä Konttilan syrjäniityllä ympärivuotisesti ensin Keskitalossa tai Vanhatalossa vai jossain muualla ”Ylikylän” Kotakankaan alueen talossa?


Korvenkylän vanhimpien talojen maarekisterinumeron alaluku, kantaluku on kaikilla numero kaksi. Yläluku on luonnolisesti kaikilla eri luku. Esimerkiksi Vanhatalon eli Niemelän maan rekisterin:o on 2:19, Keskitalon n:o on 2:20, Uudentalon n:o oli 2:21. Sääskelän numero on 2:22. Seuraavina alaluvusta II oli lohkottu Annala ja Alatalo (2:56, 2:58).

Tarinoiden mukaan ympärivuotinen asuminen Korvessa näyttäisi ajoittuvan 1890 – luvun aluille. Olivat nyt sinne, Konttilan Korven syrjäniitylle muuttaneet vakituisiksi asujiksi ensin Toloset tai Konttilat (&) Pasaset. Noina aikona muuttivat sinne esimerkiksi Iikka ja Hilma Pasanen os. Konttila mukanaan vuonna 1888 syntynyt Jaakko Pasanen ja mahdollisesti myös vuonna 1894 syntynyt Armas Pasanen. Mukana olivat muuttaneet myös Hilman eno Matti Konttila ja Hilman äiti Vappu (Walborg) Konttila.


Iikka Pasanen ja Konttilat rakensivat yhdessä Keskitaloon uudet kookkaat rakennukset vakituista ympärivuotista asumista varten. Heidän sukulinjaansa tuleva Ahti Pasanen (vv. 1897-1970) muisteli Hilma äitinsä enon Matti Konttilan olleen Keskitalon ensimmäisen omistajan. Hän oli sittemmin myynyt talonsa Iikka Pasaselle. Myöhemmin Keskitalosta erotettiin kolmen talon maat erottamisjärjestyksessä: Uusitalo, Annala ja Alatalo. Iikka Pasanen rakensi niihin uudet pihapiirit rakennuksineen itselleen ja vaimolleen sekä nuorimmille lapsilleen. Myöhemmin talot siirtyivät lapsille heidän avioituessaan.


Keskitalon naapurissa Vanhassatalossa (nyk. Niemelä) ensimmäiset ympärivuoden asuneet, maan Konttilasta ostaneet ja nimelleen lohkoneet olivat olleet Tolosia. Isäntä oli ollut seppä. Heidän sukuaan ei ole ollut enää aikoihin jäljellä Korvenkylässä. Luultavasti heidän sukuhaaransa sammui.


Onko Keskitalo (2:20) kylän vanhin talo? Siitä ei ole käytettävissä esimerkiksi kauppakirjatietoa, mutta aina talossa on asunut Pasasia Konttiloiden talon omistussuhteiden jälkeen. Keskitalon asuinrakennus Konttiloiden ja Pasasten yhteisasumisen aikaan oli ollut isohko, vinkkelirakennus. Se purettiin myöhemmin Pasasen Iikan itselleen, vaimolleen ja nuorimmille lapsilleen tehdyn Uudentalon nimen saaneen maatalon rakentamiseen. Purettaessa vinkkeli pois, Keskitalon asuinrakennuksen päätyyn syntynyt reikä oli peitetty laudoituksella. Sitä he sanoivat ”lautapääksi”. Nykyisin Keskitalo on ollut Ahti Pasasen sukua olevien kesämökkinä ja peltomaat ovat naapurin isännällä.


Keskitalon nimihistoriaa voi pohtia siinä mielessä, että mikä onkaan talon nimen alkuperä, tausta? Nähtävästi se ei sijainnut perustamisensa aikoihin taloryhmittymäin, kylänkään keskellä. Pasasten sukunimeen ei liity Keskitaloa sukunimenä eikä heidän vanhana asuinpaikkana.


Keskitalon Haurukylän puoleista naapuria Vanhaataloa (myöh. Niemelä) asuivat Tolosten jälkeen yhteisomistuksessa tyrnäväläiset Jussi Laitinen ja Jussi Niemelä. Heiltä talo siirtyi II maailmansodan aikoihin tyrnäväläiselle Ahti Vesalalle. Hän muutti sinne Tyrnävän kirkonkylän Kankaalasta. Sitten taloa isännöi ja viljeli hänen poikansa Veikko Vesala eläkeikäänsä saakka. Nykyisin kyseistä taloa ja muitakin Korvenkylän ”Ylikylän” pään peltomaita isännöi tyrnäväläinen Jari Tauriainen.


Korvessa, kylän syntyaikoihin asuivat myös Juho ja Anna Tjäder perheineen Sääskelän (n:o 2:22) niityllä. Konttilasta erottamattomalla metsäniityllä, kuntainliiton kunnalliskoti Marttilan metsäsaran sisällä, asuivat jo kauan sitten Juho ja Kaisa Marttila os. Pasanen lapsineen. Samoille seuduille, mutta kyläaavalle rakensi talonsa eräs mieshenkilö sukunimeltään Kaikkonen. Sekin maa-alue oli ollut alkujaan Konttilan syrjäniittyä ja sitten maakauppojen jälkeen nähtävästi ensin osana viereistä Vanhaataloa. Talon nimeksi jäi Kaikkonen. Korvenkylän Tyrnävän kirkonkylän puoleisessa päässä asui eräs Keefas Keränen perheineen. Lähes niillä seuduilla ”Alakylässä” asuivat myöhemmin alkujaan alatemmesläiset Toivo ja Hilda Ylitalo. He muuttivat Tyrnävän Korvenkylän syrjäniitylleen, Nipsinginojan varren pienen poukaman rannalle niittysaunaan 1930 – luvun pula - ajan seurauksena. Myöhemmin Uutela nimen saanutta taloa alkoi asua Alpo Pasanen perheineen. Hän oli Iikka Pasasen pojanpoika. Korvenkylän, Keskikylän reunalla, metsäniityllä, luonnonvaraisen Leppiojan varrella, erään ”poukaman” rannalla asuivat aikoinaan Oskari ja Anna Katajamaa perheineen.


Ajan myötä Korvenkylän talojen määrä lisääntyi. Kylässä on ollut useita pieniä taloja, mökkejä, torppia naapurikylien isäntien niittypalstoilla tai omilla tonteillaan. Kaikkia, aikoinaan Korvenkylässä mökeissään asuineita ei enää muisteta eikä tiedetä heitä edes kylässä asuneiksi. Korvenkylän arvellaan olleen asukasmäärältään suurimmmillaan jatkosodan jälkeen. Niinä aikoina asuttiin vakituisesti ainakin kahdessatoista talossa. Useissa kylän perheissä oli lapsia kohtalaisesti. Väkirikkaimpina aikoina oli suunniteltu jopa oman kyläkoulun perustamista.


Viime sotien aikoihin muutti Kaikkosesta erotetulle, ostamalleen maalle Lauri ja Aino Alasaarelalle. Lauri oli ollut alkujaan Iin Olhavasta ja Aino Alasaarela os. Kytönen Tyrnävän Keskikylästä. Toivo ja Ida Kaikkonen rakensivat itselleen Perälä nimisen rintamamies-/uudistilan kylän vastakkaiselle laidalle alkujaan keskilyläläisestä Koivikosta lohkotulle maalleen. Vanha Kaikkosen talo siirtyi sodan jälkeen Kuusamon Tavajärveltä muuttaneille sotaevakoille Ida ja Veijo Tauriaiselle (äiti ja poika).


Myöhemmin, 1960 – luvun aluilla Lauri Alasaarela myi vanhan Korvenkylän pihapiirinsä lähinaapurilleen Veikko Vesalalle lisämaaksi ja osti Tauriaisilta rajanaapurinsa Kaikkosen. He rakensivat sinne kaikki rakennukset uudelleen. Kaikkonen on heidän jälkeensä ollut tyrnäväläisen Matti Kallisen isännöimä.


Sotien jälkeen uusia asukkaita, sotaevakoita tuli myös keskellä Korvenkylää sijaitsevaan Annalaan, Karjalan Lumivaarasta, keskisuomalaisen Multian kunnan kautta. He olivat Jaakko ja Elviira Lääperi os. Ahokas, Aulis ja Väinö nimisine poikineen. Annalaan muutti heidän kanssaan myös emännän veli, vanhapoika Eemeli Ahokas. Annalaa oli asunut varhaisemmin kylän alkuperäistä Pasasen sukua ollut Armas Pasanen perheineen.


Heidän lähinaapuriin, Alataloon muutti Sortavalan maalaiskunnasta kotoisin olleet sotaevakot Juho ja Kaisa Tolvanen tyttöineen ja poikineen. Heidän perheeseensä kuului myös Juho isännän isä Mikko Tolvanen. Taloa olivat aikaisemmin asuneet Otto ja Aino Keränen os. Pasanen.


Läheisyyden Syrjälän mökin oli rakentanut ennen kuolemaansa, vuonna 1933 kuollut Korvenkylän perustaja, lempinimeltään ”Korven Iikka” Iikka Pasanen mummonmökiksi itselleen ja vaimolleen. Myöhemmin Pasasen Iikan leskeksi jäänyt Hilma puoliso muutti Keskitaloon Ahti poikansa luo. Hän tarvitsi leskimiehenä, pienten lasten kanssa eläessään naisapua Keskitalossa. Syrjälän mökki siirtyi aikanaan Ahdille. Mökkiä asui vuokralla Aino Keränen os. Pasanen perheineen ja pellot viljeli Ahti Pasanen. Mökkiä ei ole enää ja maat siirtyivät myöhemmin myynnin kautta keskikyläläiselle Sulo Keräselle.


Keskikylän puoleisella laidalla kylää, joka on aina ollut Tyrnävää, kyläaavalla on asunut jo pitempään tyrnäväläisen Olli Laukan sukua Marttila nimisessä talossa. Laukan suku asuu edelleen taloaan. Laukka Ollin Tauno poika rakensi maalleen komean valkotiilisen asuintalon 1970-luvun aluilla.


Samoilla sijoilla asui II maailmansodassa kaatunut Kalle Marttila, Tyyne puolisonsa ja lastensa kanssa. Olli Laukka osti leskeltä heidän paikkansa ja kokonaisuuden nimeksi tuli Marttila. Etäämmällä, Keskikylän puoleisella kylän laidalla Leppiojankanavan takana on Juholan pientila. Se oli aikoinaan Aino Keräsen os. Pasasen omistama. Se ollut jo kauan hänen lastensa ja lastenlastensa kesämökkikäytössä. Mökkiä asui aikoinaan sodassa kaatunut Jaakko Hauru. Aino Keränen os. Pasanen osti pientilan hänen leskeltään.


Keskitalosta lohkaistua, vuonna 1915 rakennettua Uuttataloa (2:21) asuivat ensin Iikka ja Hilma Pasanen os. Konttila kahden nuorimman lapsensa kanssa. Seuravaksi taloa asuivat aluiltaan ylitemmesläinen Erkki (Yrjö Erik) [vv. 1900-1952] ja korvenkyläläinen Anna (Anni) Junttila [vv. 1900-1989] os. Pasanen perheineen. Korventien päässä sijaitseva Niittylänlisä (15:16) on ostettu ja erotettu vuonna 1947 suuresta keskikyläläisestä Sipolan talosta heidän sodassa olleelle pojalleen Oiva Junttilalle rintamamiestilaksi. Hän muutti vuonna 1958 pois maanviljelijän töistään Ouluun. Myöhempi Uudentalon väki muutti Niittylänlisään syksyllä 1968. Niittylänlisässä oli johonkin aikaan ollut peltoa noin 36 hehtaaria, vuokramaita, lehmiä sekä mullukoita.


Kyläläisistä


Tyrnävän kirkonkylässä syntynyt, ehkä kylän ensimmäinen vakituinen asukas, Korvenkylän perustaja, Iikka Pasanen (vv.1865-1933) oli jäänyt täysorvoksi noin kaksivuotiaana vuosien 1865-1867 suurten nälkävuosien aikaan.


Hänen isänsä, äitinsä sekä häntä hiukan vanhemmat sisko ja veli olivat menehtyneet Limingan köyhäinhuonella nälkään sekä niistä johtuviin tauteihin, lähes samoille päiville. Noin kaksivuotias, täysorpo, perheetön Iikka Pasanen oli annettu kasvatiksi eräälle tyrnäväläiselle Johan Ylitalolle vuonna 1867. Saattaa olla, ettei ”Pasa” Iikalla ollut sukua Tyrnävällä. Tyrnävällä voi sanoa aina asuneen ja eläneen Pasasia. Heissä on ollut talokas Pasasia ja talottomia Pasasia. Esimerkiksi 1600 - luvulla Tyrnävällä oli ollut Pasanen niminen maakirjatalo. Talokas Pasaset eivät ole olleet sukua tarinamme orpopoika Iikka Pasaselle.


Iikka oli alkanut kiertää renkinä Tyrnävän taloissa. Hän oli kulkeutunut Konttilaan rengiksi. Avioiduttuaan talon Hilma tyttären (vv.1871-1951) kanssa hänestä oli tullut maanviljelijä. Hän oli ensin asustellut useita vuosia vävynä Konttilassa. He alkoivat Hilman kanssa haluta jotain omaa. Mahdollisuudet omaan ja omaan taloiluun tulivat heille, heidän muutettuaan uudisasukkaiksi Konttilan syrjäniitylle Korpeen. Iikka oli nuorempana tehnyt maanviljelijän töiden lisäksi myös hevos- ja lehmäkauppaa.


Pasasen Iikan Armas poika (vv.1894-1937) oli ollut paikkakunnalla tunnettu selvännäkijä ”Tyrnävän Peilipoika”. Hänen näkijänlahjansa olivat tulleet ilmi lapsena viattoman ”Uudenvuoden Onnenpeiliin” katsomisen myötä. Armas alkoi puuhailla selvännäkijänä vasta aikuisena. Hän oli esimerkiksi jossakin näyssään nähnyt kylän toisessa päässä tai etäämpänä paljon valoja. Olisiko näky enteillyt Tyrnävän Siemenperunakeskuksen kasvihuoneita, Tyrnävän kunnan Nipsingin teollisuuskylää, vai uudempien aikojen runsasvaloista Oulua tai sota-aikojen pommituksia Oulussa?


Selvännäkijä Armas Pasasesta liikkuu edelleen tarinoita. Uudemmalle ajalle hän on saanut Tyrnävän kirkonkylään nimikkotien – Peilipojantie. Pasasen ”Ihmepeili” oli jo kauan sitten esillä Tyrnävän kotiseutumuseossa, kirkonkylän ns. lainamakasiinissa. Tyrnävän Peilipojasta on tehty kandinaattitutkielma Oulun yliopistoon (Tiina Mattila). Tyrnäväläinen kirjailija Väinö Kirstinä keräsi tarina-/perinnetietoja Tyrnävän Peilipojasta 1960 – luvun aluilla ollessaan suorittamassa yliopistotutkintoaan Helsingin yliopistossa.

Iikka ja Hilma Pasasen os. Konttilan ensimmäinen lapsi, Matti niminen oli kuollut vauvana. Heidän vuonna 1888 syntynyt Jaakko - poika oli osallistunut Suomen vuoden 1918 sodassa tyrnäväläisten suojeluskuntalaisten joukoissa Oulun valtaukseen. Jaakko oli nuorempana harjoittanut autoilijan sekä maanviljelijän ammattia Tyrnävällä. Myöhemmin hän muutti Ouluun. Asui Heinäpäässä ja työskenteli Oulun Valiolla esimerkiksi automiehenä.


Korvenkylän ensimmäisen traktorin oli hankkinut Erkki Junttila keväällä 1952. Se oli ollut harmaa petrooli Ferguson (T20). Traktorin ostamiseen piti olla lääninhallituksen myöntämä ostolupa, valuuttasäännöstelyn takia. Se oli saatu Lapin sodassa jalkansa menettäneelle Oivalle.


Fergusonilla oli ajettu useina vuosina kyläläisten maidot Keskikylään maantien varteen, Lauri Keräsen talon kohdille ja myöhemmin maitoja oli ajettu Korventien toiseen päähän Pisilän talon luo. Seuraavasta Korventien varren kylästä, Uutisenkylästä oli myös tullut uusia maidonlähettäjäasiakkaita Oulun Valiolle. Oivan traktorimaidonkuljetus päätepisteestä maidot kuljetettiin kuorma-autolla Ouluun. Naapurien pelloilla Ferguson oli myös ollut monet monituiset kerrat maataloustöissä sekä syksyisin puintitöissä.


Korvenkylästäkin olivat joutuneet talvi-, jatko- ja Lapin sotiin. Esimerkiksi Jaakko Hauru ja Kalle Marttila kaatuivat. Erkki (Yrjö Erik) Junttila haavoittui ”läpiammuttuna” vuonna 1942 (luoti solisluun kautta sisään ja lapaluun kautta ulos). Haavoituttuaan hänet vapautettiin ainiaaksi sotapalveluksesta. Tosin hän oli joutunut silloin tällöin käymään purkamassa, lastaamassa silloisten suomalaisten aseveljien, waffenbrudereitten, sakujen, saksalaisten laivoja Oulun Toppilan satamassa vuonna 1927 syntyneen Kalervo poikansa kanssa. Se oli ollut hyväpalkkaista työtä ja sakemannit olivat antaneet silloin tällöin heille nisujauhopussin räiskäleiden paistoa varten. Esimerkiksi Kalervolle oli pula-aikana räätälöity pusero nisujauhosäkistä. He olivat olleet kortteeria eräällä oululaisella ”Särki-Jampulla”.


Korvenkyläläiset Oiva Junttila ja Iikka Tjäder menettivät molemmat vasemman jalkansa sodassa. Iikka Tjäder oli ollut urhoollinen ja hän oli saanut useita aliupseeriylennyksiä sekä kunniamerkkejä. Hänen sotansa päättyi jatkosodan alkuvuosina haavoittumiseen.


Oiva Junttilalla oli ollut seikkailua haavoituttuaan. Hän oli joutunut heti Tornion valtauksen jälkeen erääseen sotilasosastoon Alavojakkalaan pysäyttämään saksalaisten pakenemista pohjoiseen. Oiva oli ollut hyppäämässä vesiojan yli, kun saksalaisten konekiväärin räjähtävä luoti oli osunut hänen vasempaan reiteensä. Hän oli pudonnut päistikkaa hyhmäiseen veteen. Vasta pimeän tultua Oiva oli saatu pois kylmästä vesiojasta. Jsp:lle tai vastaavaan häntä ei kuitenkaan oltu voitu viedä. Saksalaiset olivat olleet vihaisia entisille aseveljilleen. He ampuivat herkästi pimeässäkin ääntä kohden. Haavoittunut Oiva oli kätketty erään perunakellarin räystään alle. Hänet oli sittemmin onnekseen löydetty sieltä omien toimesta parin yksinäisen yön jälkeen.


Korvenkylän alkuperäisten Pasasten sukua ollut lääkintäalikersantti Olavi Pasanen oli ollut jatkosodan aikana usein mukana kaukopartioissa. Hänet mainitaan Mannerheimin ristin ritari Heikki Nykäsen kirjassa ”Sissisotaa”.


Korventietä myöten


Kesäisin kylä oli ollut kulkuyhteyksiensä vuoksi lähes eristynyt kylä. Käyttökelpoinen ympärivuotinen kulku sinne oli ennen ollut kulkea multaista, pölyävää kylätietä pitkin Tyrnävän Keskikylästä. Kyläläiset sanoivat multatietä Takalon linjaksi. Olisiko nimi perua keskikyläläiselle jokivarren kantatalolle Takalolle? Korven ”Alakylän” Perälän talon kautta oli myös tie Keskikylään, Koivikon talon ja entisen Koivikon kansakoulun luo. Pikku-Koivikon isäntä Samppa Pikkarainen kulki sitä monesti käydessään Korvenkylän pellollaan.


Niittyteitä, paremminkin vesien vaivaamia niittypolkuja Korvenkylään oli ollut useita ja monelta suunnalta lähteneitä. Ne olivat olleet kunnolla kulkukelpoisia vain heinäntekoaikaan. Kesäisin, joten kuten hevoskärryillä kuljettava niittytie, nimeltään Mikkolantie kulki Uutelan talon läheisyydestä Haurukylään ja myös valtatie nelostielle. Marttilan tieksi sanottu Haurukylään johtava talvitie oli kesäisin kohtalaisen vaikeakulkuinen. Sitä ei käytetty hevoskärryillä kulkuun. Ratsullakin sitä oli pitänyt kulkea varoen kesäkelillä.


Talvet olivat olleet Korvenkylässä parempia kulkujen suhteen. Esimerkiksi Yli-Temmeksen Nurkkalankankaalta oli johtanut hyväkulkuinen, paljon käytetty talvitie vanhan Alasaarelan kautta Korvenkylään ja edelleen Tyrnävälle. Korvenkylästä se meni Tyrnävän kirkolle lähes nykyistä Korventien pohjaa.


Kyseistä talvitietä olivat käyttäneet esimerkiksi temmesläiset Tyrnävän myllyssä asioineet. Sitä kulkivat myös monet rekihevosilla myyntitavaroineen liikkuneet vanhanajan kulkukauppiaat. Se oli ennen ollut myös kodittomina kiertäneiden mustalaisten käyttämä.


Paljon käytetty talvitie kulki kunnalliskoti Marttilan metsäsaran läpi. Sekin lähti vanhan Alasaarelan luota, mennen Marttilan mökin kautta Haurukylään. Tie toimi Korvenkylän koululaisten koulupolkuna. Eräs talviteistä, Korvesta meni Järvikankaan kautta Tyrnävän Kolmikantaan. Sitä oli käytetty korpelaisten kulkiessa talvisin vanhaan aikaan Tyrnävän Ylipään yhteismetsäsarallaan.
Korven kautta on ollut valtatie nelostiehen liittyviä tienrakennussuunnitelmia. Niistä on ollut kirjoituksia esimerkiksi oululaisessa sanomalehti Kalevassa. Korvenkyläläinen Lauri Alasaarela kirjoitti oululaisessa maalaisliittolaisessa Liitto - lehdessä reporterina toimiessaan myös Korvenkylän tieasioista. On esimerkiksi ajateltu siten, että rakennettaisiin suuri valtamaantie Temmekseltä Korvenkylän kautta Tyrnävälle ja edelleen Ouluun. On myös suunniteltu vain keventää nykyisen nelostien liikennettä Korvenkylän kautta Tyrnävän kirkonkylään kulkevalla kevyemmällä kestopäällysteisellä maantiellä.


Korventien rakentamisen käynnistämiseksi oli 1950 - luvun alusta käynyt Korvenkylän miesten ”karvalakkilähetystö” muhoslaisen kansanedustaja Aaro Kaupin (vv. 1902-1979) luona. Hän sai hankittua Korventielle yhteiskunnan rahoituksen ja rakentamispäätöksen. Tietä vastaan oli ollut paikallisia maanviljelijöitä. Nähtävästi vastaanpanijoiden motiivi oli ainoastaan ollut ”olla periaatteessa vastaan”. Maantie Tyrnävän kirkolta, Pisilän talon luota Korvenkylän, ”Ylikylän” puoleiseen päähän saakka rakennettiin entuudestaan olleiden talviteiden, pelto - ja niittyteiden päälle. Korventien rakenteminen alkoi samoihin aikoihin kuin Leppiojan perkaus.


Sittemmin 1970 – luvulla Korventien päästä rakennettiin metsäautotie Haurukylään. Ympärivuoden liikennöitävä, talviaurattava metsäautotie tuli entisen Tyrnävän Korvenkylästä Temmeksen Haurukylään johtaneen talvitien sijoille. Se oli ollut talvitie käytössä ennen metsäautotieksi rakentamistaan. Kuntainliiton kunnalliskoti Marttila piti pian metsäautotien valmistuttua suuren konesavotan kookkaalla metsäsarallaan.


Metsäautotietä ei vastustettu miltään taholta. Tie tehtiin täysin konevoimin, yhteiskunnan varoilla ja - rakentamana. Metsäautotie ei vaatinut kyläläisten talkootöitä, kuin oli aikoinaan tarvittu hyvin paljon oman kylätien, Korventien tekoon. Metsäautotiestä Haurukylään tuli alustaan lähtien ympärivuoden liikennöitävä. Sen kunnosta ja tien talviaurauksista huolehtivat lähikunnat. Metsäautotien Haurukylään valtatielle, nelostielle puuhasi korvenkyläläinen Veikko Vesala (vv.1920-2005).


Muuttuvassa maailmassa


Toisen maailmansodan aikaan ja jälkeen Suomessa elettiin muutosten aikaa. Korvenkylässäkin näkyivät monet muutokset. Oli sotaevakoiden sijoittamista. Oli uusien peltojen raivaamista sekä uusien maatilojen rakentamista. Kylään perustettiin rintamamiestilat asumattomaan metsään: Lauri Alasaarelalle, Toivo Kaikkoselle ja Oiva Junttilalle. Se oli ollut yhteiskunnan kädenojennusta ja lupauksien lunastamista ase kädessä isänmaataan puolustaneille. Sodan jälkeen, jälleenrakennuskaudella oli myös entisten rakennusten ehostamista. Sitä tehtiin esimerkiksi uusin vuorilaudoituksin ja maalein.


Muutoksien aikaan liittyvänä voidaan mainita silloin ilmenneen maalle muuton ja maalta muuton. Korvenkyläläisiäkin alkoi mennä muihin kuin totuttuihin maa-/metsätöihin. Mukaan tuli myös kouluttautumisen lisääntyminen. Korven lapset ja nuoret alkoivat seurata muun Suomen esimerkkiä. Hekin alkoivat esimerkiksi kouluttautua. Ennen maanviljelijöiden lapset jatkoivat elämässään etupäässä maanviljelijöinä.


Olavi Pasasesta tuli työssä oppimisen tuloksena työnjohtaja ensin Muhoksen tiilitehtaalle ja sitten Sosolevytehtaalle. Se puristi sementistä ja varta vasten höylätystä puulastun märästä mössöstä noin parin neliömetrin suuruisia erivahvuisia rakennuslevyjä jälleenrakennuskauden tarpeisiin. Laura Hongisto os. Pasanen ja Taimi Siitonen os. Junttila ryhtyivät kauppa-apulaisiksi. Taimi Junttila oli ennen myymäläapulaistöitään työskennellyt kotiapulaisena rovasti Räsäsellä Temmeksen pappilassa. Salme Vierimaasta os. Pasanen tuli parturi-/kampaamoliikkeen työtätekevä omistaja. Pauli Vesala suoritti kauppakoulun. Hän työskenteli esimerkiksi Tyrnävän meijerin konttorissa ja myöhemmin Muhoksen osuuspankissa. Kalervo Junttila (s. 1927) suoritti pian sotien jälkeen rakennusalan ammattikoulun. Lähes samanikäinen Olli Tjäder suoritti leipurin tutkinnon. Jatkosodan aikaan syntynyt Markku Pasanen on leipurimestari. Terveystieteiden maisteri Inkeri Junkkonen os. Junttila oli kylän ensimmäinen ylioppilas. Pentti Junttila oli ensin vuosia merkonomi. Hän luki aikuisopiskelijana ylioppilaaksi ja suoritti HuK:n ja sitten FM:n tutkinnot. Toisen maailmansodan aikoihin syntynyt Maija - Liisa Hirvonen os. Alasaarela oli ensimmäinen opettajaksi opiskellut korvenkyläläinen. Anneli Jäälinoja os. Pasanen opiskeli Raahen opettajaseminaarissa kansakoulunopettajaksi. Vuonna 1948 syntynyt Liisa Junttila toimii Nivalan kaupunginpuutarhurina. Iida ja Toivo Kaikkosen poikia on toiminut kanta-aliupseereina armeijassa ja rajavartiostossa. Alasaarelan 1950 - luvulla syntyneet Erkki ja Esko ovat yliopistotohtoreita ja toimineet yliopistojen opettajina, professoreina.


Sähköistämisestä


Kylä oli pitkään sähkötön. Suomessa oli niinä aikoina, kun Korvenkylä sähköistettiin, sähköistettynä jo suuret määrät pieniä, syrjäisiä erämaakyliä. Korvenkylä ei ollut erämaakylä, eikä se erityisen kaukana sähkölinjoistakaan sijainnut. Mutta, sähköt tulivat myöhään.


Kyläläiset olivat jo kuin tottuneet kirkkaisiin, edullisiin Tilley kaasulamppuihin, nestekaasuliesiin ja transistoriradioihin. Sähköihin tottunut, Muhokselta Korvenkylään kotiinsa maanviljelijäksi muuttanut Veikko Vesala (vv.1920-2005) kyllästyi kylän sähköttömyyteen ja hankki sähköt vuoden 1964 aikana. Kyläläiset tekivät kaikki sähkölinjojen vaatimat työt talkoilla Oulun Seudun Sähkö OY:n tarpeista. Sähköyhtiö asensi ainoastaan virtajohtimet valmiiksi pystytettyihin ja kasattuihin sähkötolppien orsiin ja rakensivat kylämuuntajan.


Olisivatko sähkölinjat Korvenkylään olleet myös jonkinmoisen vastustuksen kohteina maanomistajien taholta? Tolpat ja sähkölinjat vievät jonkin verran maata. Se rakennettiin suomaastoon kunnalliskoti Marttilan metsäsaralle. Kaikkialla niillä seuduilla sähkön toimittaja oli sama. Linjauksia sähköille Korvenkylään olisi ollut useita helppokulkuisten teiden ja reittien varsille.


Sähköjen tultua kylään, heillä alkoi pian sähköllä toimivien laitteiden hankinta. Lypsykone ja koneellinen maidonjäähdytys olivat ensimmäisiä hankittavien listalla. Kyläläiset saivat elantonsa lypsykarjan pidosta. Ajanviete - ja uutisväline televisio oli myös ollut tärkeä hankittava. Kiiminkiin muutama vuosi varhaisemmin rakennettu tv - masto mahdollisti tv - lähetysten seuraamisen niilläkin seuduilla. Sähköllä toimiva jääkaappi ja sähköliesi olivat myös käytännöllisiä ja tarpeellisia hankittavia.


Lankapuhelin tuli sittemmin kylälle asennettuna, sidottuna sähköpylväisiin. Korvenkylään rakennettiin myös kunnallinen vesijohto Limingasta. Kylässä kulki jo sähköttömyyden aikaan kaksikin myymäläautoa (SOK:lainen ja KESKO:lainen). Ne kuljettivat mukanaan esimerkiksi nestekaasupulloja.

Arkipäivää Korvenkylässä

Elantonsa kyläläiset saivat maataloudesta, mikä oli heillä omien maatilojensa lypsykarjanhoitoa. He joutuivat heräämään kymmeniä vuosia varhain. Jo, kello 04.30 aikoihin herättelivät herätyskellot kyläläisiä aamulypsylle. Syynä varhaiseen herätykseen olivat olleet lehmien lypsämiset, maitojen jäähdyttämiset ja kuljettamiset aamuisin pänikkälavoille.

Varhaisella 1950-luvulla, aamuvarhaisella korvenkyläläinen Oiva Junttila keräili kyläläisten maidot ja vei ne maitoauton kyytiin Oulun Valion meijeriin kuljetettavaksi. Hän teki sitä ensin hevosella ja sitten Fergusonillaan. Maidot vietiin Keskikylään Nurkkalan talon luo. Myöhemmin, kun kylätie valmistuttui traktorilla ajettavaksi. Hän vei Korventien varren maitotonkat Pisilän talon luo, Keskikylän maantien yhtymäkohtaan. Luonnollisesti jouluaamuisinkin lehmät lypsettiin, ruokittiin ja hoidettiin. Maitoauto vei vanhoina aikoina maidot tonkissaan Oulun Valiolle myös jouluaamuisin.

Korventien tultua kuorma-autoilla liikennöitävään kuntoon, maidot alettiin kuljettaa suoraan talojen ”pänikkälavoilta” Ouluun. Kunnat alkoivat huolehtia kylätien tien kunnosta ja talviaurauksesta. Esimerkiksi keskikyläläinen Veikko Ilmari Pasanen kävi maidonkuljetuskuorma-autollaan Korventien päässä jo kello 07.30 aikaan. Maitotonkat olivat maitolavalla odottamassa kyytiään. Aamumaitojenkin piti olla jäähdytettyjä.

Sitten maitoja alettiin keräillä imu-/tankkiautoilla. Ensin oli käytäntönä, että ne imivät maidot säiliöönsä maitotonkista, jotka oli aamuisin kuljetettu maantien varteen. Muutaman vuoden jälkeen maidot keräiltiin vain tilatankeista. He hakivat niistä maidot joka toinen päivä. Esimerkiksi autoilija Jaakko Ylitalo ajoi tankkiautollaan maidonkeräilyreittinsä siten, että korvenkyläläiset joutuivat pitämään kiinni lähes entisestä totutusta varhaisista heräämisistään. Tosin he saivat pestä tilatankkinsa ennen peltotöihinsä lähtöä.

Muiden töissä he olivat myös kulkeneet. Esimerkiksi Toivo Kaikkonen oli tehnyt maanviljelijän töidensä lisäksi rakennustöitä. Osa kyläläisistä oli kulkenut maataloustöiden sesonkiaikoina renkinä taloissa. Toiset olivat kulkeneet hevostensa kanssa talvisavotoissa jopa monen pitäjän takana. Alpo Pasanen kulki Jawa moottoripyörällään monet vuodet Muhoksella tiilitehtaan töissä. Ahti Pasanen oli kulkenut Muhoksella tiilitehtaan töissä polkupyörällä ja moottoripyörällä. Lauri Alasaarela kirjoitteli monet lehtikirjoitukset oululaiseen sanomalehti Liittoon. Hänellä oli ollut artikkeleita itseottamiensa valokuvien kanssa. FM Pentti Junttila aloitteli työnsä myymäläapulaisena kirkonkyläläisen kauppiaan Eino Ylitalon sekatavarakaupassa. Alkoivat valtakunnnallisten sähköverkostojen rakentamiset. Matti Tolvanen aloitti työnsä niissä töissä. Esimerkiksi Eero Kaikkonen ja Tauno Laukka kulkivat usein töissä Tyrnävän osuusmeijerin sahalla.

Monet kylässä syntyneet tai eläneet ovat vuosien varrella muuttaneet pois kotikylästään lyhyempien tai pitempien opiskelujensa sekä myös työssä oppimisiensa jälkeen ja ovat hankkineet elantonsa muissa, muiden töissä, muilla paikkakunnilla. Samaa käytäntöä voi yleistää. Sitä on tapahtunut paljon Suomessa.

Kyläläisten elannon hankkimisen yhteydessä voidaan mainita metsistä, soilta kerätyt marjat ja sienet sekä pelto-ojien pientareilta poimitut “meskut”. Niistä he saivat talveksi tärkeät vitamiit ja toimivathan ne merkittävässä määrin myös hyvänä ruuan lisänä. Kirkonkylän kaupat ostivat ennen myös marjoja.

Metsästys ja kalastus antoivat ruokapöytiin oman lisänsä. Kalaa he olivat saaneet katiskoilla Leppijärven laskuojasta, Leppiojasta ja sen pienistä poukamista sekä Nipsininginojasta ja sen poukamista. Hirviä ei ennen elellyt eikä vaeltanut Korvenkylässä. Nykyisin siellä niitä suurin laumoin elelee ja juoksentelee. Niistä ruokapöydässä ei ole muistikuvia. Hirvet alkoivat lisääntyä pian 1950 – luvun lopuilla Korvenkylän vieressä aloitettujen suurten metsänparannustöiden myötä. Hirvikannan voimakas lisääntyminen lienee osaltaan vaikuttanut siihen, että Yli-Temmestä vasten on jopa karhuja elellyt.

Metsäkanalintuja ovat korvenkyläläiset metsästäneet suuret määrät vuosien varrella. Metsoilla ja teerillä oli tapana kulkea päivittäisiä ruokailumatkojaan, syöden esimerkiksi urpuja kylän reunoilla kasvavista koivuista. Mahtavasti räkättävät metsäkanalinnut, ”mettikanat” olivat tyypillisiä lintuja metsäpolkujen varsilla. He puivat puimakoneillaan, ”ryskyillään”, maamoottoreillaan viljojaan yhdellä peltolohkolla ja puimakone siirrettiin toiselle lohkolle. Puimapaikat olivat myös metsäkanalintujen suosimia. Niissä kulki ruokailemassa myös peltopyitä.

Edelleen Korvenkylässä asutaan, mutta monet muutokset kylä on kokenut. Asukkaat kylässä ovat vaihtuneet moneen kertaan ja vakituisesti asuttavia taloja on enää vain kuusi. Kylän yleisilme on muuttunut uusien maatilojen rakennuksien rakentamisien ja suurten pellonraivauksien myötä. Vielä 1950 – luvun aluilla kylässä oli vain harmaita, hirsisiä pihapiirejä rakennuksineen. Oli paljon pieniä harmaita hirsisiä, pärekattoisia niittylatoja. Nykyisin kylän rakennukset ovat pääosin joko melko uusia tai uusia ja ne ovat öljymaaleilla maalattuja. Hirsiset heinäladot ovat jo poissa kyläkuvasta.

Leppijärvi

Päättyneen viime vuosisadan lopuilla uudelleen vesitetty Leppi-/Järvinevan, Leppijärvi sijaitsee Korvenkylän takana Yli-Temmestä vasten. Se laskettiin tyhjäksi vuosina 1953–1955 valtion työttömyystöinä. Merkittävin järven tyhjentänyt toimenpide oli kaivaa kanavauoma Järvikankaan läpi. Sen jälkeen kaivettiin pitkä kanava korvaamaan entinen luonnonvarainen järven laskuoja Leppioja. Se laskee alajuoksullaan Tyrnävänjokeen. Tyrnävänjoki yhtyy ennen merta, Liminganlahtea ja Pohjanlahtea, Temmesjokeen.

Vanhoina aikoina Leppijärvi oli ollut muutamien satojen hehtaarien kokoinen järvi, jonka vedet olivat huuhtoneet Järvikankaan hiekkaisia/soraisia rantoja. Nähtävästi Leppijärvi alkoi pienentyä hiljalleen aikoinaan Pohjois-Pohjanmalle tyypillisen maankohoamisen ja soistumisen myötä.

Se osaltaan joudutti suomaiden Leppijärven kuolemaa, kun samoihin aikoihin kanavoitiin myös vetiseltä Leppi-/Järvinevalta alkunsa saava, Alatemmeksellä Temmesjokeen laskeva Nipsinginoja. Sittemmin Korvenkylän lähialueilla tehtiin suuria metsien ja soiden kuivauksia esimerkiksi kunnalliskoti Marttilan kookkaalla metsäsaralla.

Aikaisempi, luonnonvarainen Leppioja oli ollut mutkainen, serpentiinimäinen tyypillinen tasankojen laskuoja. Siinä oli ollut esimerkiksi Järvikankaan jälkeen pieniä lampia (poukamia). Poukamia oli sijainut myös Nipsinginojan varressa ja latvoilla. Esimerkiksi Sääskelän niityn (rek n:o 2:22) kulmalla oli sijainnut uintikelpoinen ”Jussin jorpakko”.

Tarinoitiin ennen, että isonvihan aikaan (vv.1714-1721) Leppiojan alkupuolen pensaikot, kalaa kasvaneet pienet lammet, poukamat olivat myös tarjonneet suojapaikkoja silloisille sotapakolaisille. Kyseisillä alueilla oli ennen myös pieniä luonnonniittyjä, joilta oli keräilty viikatepelillä heinää karjalle.

Kun, Leppiojankanava kaivettiin Järvikankaan läpi pakkastalvella 1953. Se tehtiin rautakangin ja lapiopelillä. Routaista maata räjäyteltiin dynamiitillä ja trotyylilla pehmeämmäksi. Leppiojaa ja -kanavaa on perattu jälkikäteen esimerkiksi niin sanotuilla ”Hullu – Jussi”- nimisillä kaivukoneilla.

Leppijärvi ja sen laskuoja olivat ennen olleet kalaisia. Haukea on uiskennellut laskuojassa näihin päiviin saakka. Leppijärvessä oli voitu uida ja soudella aina 1950 - luvun aluille. Tyhjentämisensä jälkeen Leppijärvi oli laaja, mitään kasvamaton kosteikko. Kosteikon keskialueella sijaitsi muutaman aarin kokoinen lampi. Leppijärvi, kosteikkoineen on vesilintujen suosima alue.

Leppijärvi oli liittynyt Korvenkylän ihmisten elämään huvi ja hyöty käytössä. Ruokakalan saannin lisäksi se oli ollut kiva, suosittu vapaa-ajanviettopaikka. Kylän lapsilla oli talvisin ollut ”hoijakka” järven jäällä. Leppijärvellä on käyty viettämässä monesti sunnuntaivapaita. Useat juhannukset on vietetty siellä.

Leppijärven ympäristöjen soilta löytyi hillaa (lakka, suomuurain) ja karpaloita. Lähimetsissä oli mustikkaa ja puolukkaa. Järven kuivauksen ja ympäröivien soiden kuivauksen jälkeen oli heikkoja marjavuosia esimerkiksi hilloista kymmeniä vuosia.

Leppiojan alajuoksulla on ollut silloin tällöin kevättulvia. Välillä ne ovat äityneet pahoiksi. Ovat jopa katkoneet maantieyhteyksiä Tyrnävälle ja tulvat ovat saartaneet asuintaloja. Ennen, vielä Leppiojankanavan kaivun jälkeen (vv.1953-1955) kevättulvat Leppiojankanavan varressa olivat säännöllisiä kevätilmiöitä Korvenkylässä.

Erikoisuutenaan Leppijärven laskuojaan Leppiojaan liittyvänä voi mainita, että alajuoksulla, Leppiojalla on käytetty kahvinkeitossa, kotitaloudessa paikallista maakaasua. Sitä oli löytynyt omasta pihapiiristä talon kaivoa kaivettaessa.

Lähteitä:


Ahti Pasasen ja Anni (Anna) Junttilan os. Pasasen suullisia kertomuksia.

Muistojen tulva; Tarinoita Tyrnävän Korvenkylästä.
Toimittaneet: Matti, Erkki ja Esko Alasaarela.
Pohjolan Painotuote OY Rovaniemi 2011.


                                  Armas Pasanen vv. 1894-1937
                                  Hilma Pasanen os. Konttila vv. 1871-1951
                                              Iikka Pasanen vv. 1865-1933